Jos olet kiinnostunut jalkapallosta, liikkumisen riemusta, mukavassa porukassa, tervetuloa mukaan.
Julkaistu: 03.03.2023 12.03

Jos olet kiinnostunut jalkapallosta, liikkumisen riemusta, mukavassa porukassa, tervetuloa mukaan.

Treeneissämme opetellaan jalkapallon käsittelyä ja motorisia taitoja samalla, tutustuen ja ryhmässä toimimisen sekä sinnikkyyden taitoja opetellen. Pelitaitojen lisäksi opettelemme ottamaan kaikki mukaan joukkoon, mahdollistamme onnistumisen kokemuksia ja kasvatamme itseluottamusta ja hyvää itsetuntoa.

Treenikerrat pitävät sisällään erilaisia harjoitteita ja pelaamista.

Tähän porukkaan uskaltaa tulla mukaan, on sitten reippaampi tai vähän ujompi tyyppi. Ilman aikuista ei tarvitse tulla, vaan kentän laidalle kannustamaan tai kentällekin apukäsiksi mahtuu kyllä.

Voit tulla kokeilemaan uutta harrastusta muutaman kerran, tämä ei vielä sido mihinkään. Mukaan voit ilmoittautua ympäri vuoden. Laita vain viestiä joukkueenjohtajallemme ja tule mukaan seuraaviin harjoituksiin.

Toiminta on ympärivuotista.

Voit käydä muutaman kerran kokeilemassa joukkueen treeneissä ennen varsinaista ilmoittautumista ja kausimaksun maksamista. Kausimaksu on vuonna 2024, 290 € (sis. harjoitukset, pelipassin ja vakuutuksen). Kausimaksun voi maksaa kerralla tai osissa. Lisätietoa treeneistä ja kausimaksusta saat joukkueenjohtajalta. Ole yhteydessä myös, jos haluatte tulla kokeilukerroille, niin osaamme odottaa uutta tulijaa.

Keskiviikko klo 18-19 Kourujärven liikuntasali, Karpalotie 3

Sunnuntai klo 11-12 talviharjotteluhalli, Teollisuuskatu 19

Lisätietoa joukkueenjohtajalta.

Kaisa Koskenjoki
kaisa.koskenjoki@gmail.com
puh. 040 - 846 1256


WELCOME NEW PLAYERS TO THE TEAM!

If you are interested in football, the joy of movement, in a comfortable outfit, you are welcome to join our team.

You can come and try a new hobby a few times, this is not yet tied to anything. You can sign up all year round. Just send a message to our team leader and get involved in the next exercises.

Seasonal fee is 2024, 290 € includes insurance and game passport

PRACTICES:

Wednesday 18.00-19.00 Kourujärven liikuntasali, Karpalotie 3

Sunday 11.00-12.00 Talviharjotteluhalli, Teollisuuskatu 19

MORE INFORMATION:

Kaisa Koskenjoki
kaisa.koskenjoki@gmail.com
puh. 040 - 846 1256

FC Rauma ry, Football Club Rauma ry

Hakunintie 18, 26100 Rauma

Y-tunnus:1439666-7

Puh. 044-0228290

Sähköposti: juniorit@fcrauma.com